Lakeside Golfin junioriryhmät pyörähtävät käyntiin

Lakeside Golfin junioreiden harjoitusryhmät aloittavat toimintansa maaliskuussa. Harjoitusryhmät on tarkoitettu kaikille Lakeside Golfin junioreille, jotka ovat motivoituneita harjoittelemaan ja kehittymään. Tänä vuonna talviharjoitukset toteutetaan maalis-huhtikuussa intensiivisenä harjoitusjaksona.

Harjoitusryhmiä muodostetaan ilmoittautumisten perusteella. Ryhmät kootaan iän, aktiivisuuden ja toiveiden perusteella. Kaikki ryhmät harjoittelevat hallikaudella keskiviikkoiltaisin. Aktiivisimpien ryhmät harjoittelevat kahdesti viikossa, jolloin viikon toiset harjoitukset ovat lauantai-iltapäivisin. Kerran viikossa treenaavien talvikauden harjoitusmaksu on 30 euroa ja kahdesti treenaavilta 50 euroa.

Treenit pidetään Golf Skyn harjoitushallilla Kolmenkulmassa (Juhansuonkatu 6, Kodin Terran naapurissa). Kaikkien ryhmien ensimmäinen harjoituskerta pidetään keskiviikkona 7.3.2018.

Talviharjoitteluun osallistuminen edellyttää etukäteisilmoittautumista toimivien harjoitusryhmien muodostamiseksi. Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan 23.2.18 asti. Ilmoittautua voi sähköpostitse (tuomas@tuomasseppala.fi) tai puhelimitse (040-8378863). Jälki-ilmoittautuneet ovat tervetulleita harjoittelemaan ja heidät sijoitetaan olemassa olevaan sopivantasoiseen ryhmään.

Kevättalven intensiivinen harjoitusjakso toimii erinomaisena valmistautumisena lähestyvään golfkauteen. Tervetuloa treenaamaan!